Suku

Suku

lauantai 7. toukokuuta 2016

Mitä meille kuuluu?

Hyvää. Lauma on kasvanut. Tammikuussa syntyi ihana Maija-tyttömme tämän perheen jatkeeksi.


Vauva muutti arkea sen verran, että koirien kanssa harrastaminen jäi hetkeksi taka-alalle. Olemme käyneet kyllä satunnaisesti muistelemassa agilityesteitä Riian ja Romeon kanssa, mutta kisanneet emme ole. Romeo kisasi viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa muutamat startit Sannan kanssa, kun minä vaapuin ison mahan kanssa. Heidän ratojaan voi katsoa TÄÄLTÄ.

Agilityn kouluttamisenkin seuran puitteissa laitoin hetkeksi tauolle; talven kyllä vedin kahdesti kuussa treenit Riian lapsille: Kuuralle, Adalle ja Unikolle. Heidän kanssaan jatketaan nyt kesälläkin satunnaisesti ulkona. Kesän pidän vielä "seuravapaata"; muutama näyttelykoulutus on kyllä kalenterissa. Josko ensi talveksi ottaisi taas ryhmän?

Lenkkeilyä on sitten tullut harrastettua muunkin edestä. Vaunujen kanssa ollaan hinkattu jos jonkinlaista reittiä pitkin Vantaata. Välillä vähän haastavaa on kulkea kolmen hihnassa olevan koiran ja vaunujen kanssa, joten koitammekin useimmiten suunnata maastoihin, joissa koirat voivat olla vapaana. Katuosioillakin yleensä yksi koirista on vapaana; useimmiten luottopakki Romeo.







Kovasti on tarkoitus kyllä jatkaa agilityssä kisaamista nyt kesän tullen ja syksyllä sitten pääsee Romeo kiertämään näyttelyitä veteraanina, ohhoh! Kun muuta menoa ei oikein ole, ollaan päästy mökilläkin viihtymään mukavan usein. :)
















Koitan nyt aktivoitua bloginkin kanssa taas. Jos vaan vaikka edes kuvia sitten laittaisi, kun ei meidän elämässä niin mahdottomia tapahdu muutoin.... :D Onneksi (*kopkop*) toisaalta; eipähän tarvitse kirjoitella eläinlääkärikäynneistä tms. Koirat ovat siis voineet todella hyvin. Ja me myös! Tataa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti