Suku

Suku

tiistai 30. syyskuuta 2014

Vuosikas

Niin se täytti Fannikin jo vuoden elokuussa. Ennen turkin ajelua käytiin vielä Maailman Voittaja näyttelyssä juoksemassa kehässä ja juostiinkin hienosti junnuluokan kolmanneksi! Junnunarttuja oli 15 kpl, että aika hyvin! <3

Terveystarkastukset ovat takana ja alla on A/A lonkat ja 0/0 kyynärät. Silmät olivat myös vallan kirkkaat ja kilpirauhastuloksia vielä odotellaan. Huippu juttu!
Voi Eiri jatkaa harrastamista hyvillä mielin ja pikku hiljaa voi alkaa ehkä haaveilla ensimmäisistä Furryous-pennuistakin... ;)











keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mahakuvaöverit

Riia paisuu.... Ja se siis paisuu pennuista, ei jääkaapilla kyttäämisestä ;)
Ultrassa näkyi 4-5 pentua; jännä nähdä montako niitä sitten tuleekaan. Eilen kasattiin pentulaatikko ja se tuntui Riiasta kovin inhalta paikalta... Liekö sitten patjan ympärille laittamani patjansuojuslakana, joka ei päästä nesteitä läpi, inhottanut. Se vähän rapisee ja kahisee, kun siinä tallustaa. Mutta eiköhän neiti, tai siis rouva, totu. :)

 


 
Laatikon pohjalle laitoin muovimattoa, niin on helppo siivota. Kunhan pennut vähän kasvavat, ne saavat uudesta asunnostamme alakerran kylpyhuoneen ja varastohuoneen käyttöönsä niin pääsee laatikosta eroon. Ja Riiahan siis on sijoituksessa minulla, joten pennut ovat kasvattajan.

 
Kun vähän kannusti, pystyi Riia laatikossa makoilemaan. Tosin kun minä poistuin huoneesta, tuli Riia suuuuuurella hypyllä perässä. Olisihan se kauhea joutua ottamaan ylimääräisiä askeleita tuolla alustalla.... ;)

 
Täytyy sanoa, että minua jännittää. Olen lukenut ja lukenut synnytystarinoita ja oppaita, katsonut youtube-videoita yms. Ai kauheaa, ei pitäisi. Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan hyvin. Suuri lista minulla on kuitenkin tarvikkeista ja voi olla, että Riian kätilöt nauravat minut ulos pentulaatikosta, kun näkevät tämän "kotisairaalan". :D
 
Riia on nauttinut sellaisista etuoikeuksista, että se tarvitsee varmaan jonkun jääkauden pentujen lähdettyä... Se on nukkunut meidän sängyssä, se saa lenkillä hajustella juuri niin paljon kuin haluaa, sitä silitellään ja hellitään aina, kun se haluaa ja ruokahuolto pelaa. Riian olo vaan alkaa jo näyttää niin tukalalta, että sitä pitää kuin kukkaa kämmenellä koko ajan. Ollaan jopa ajeltu vähän hissilläkin, ettei niin tarviisi portaita kavuta. Joo, oon nössö.
 
Perjantaina minulla alkaa "synnytysloma", jonka jälkeen olen muutaman päivän töissä ja sitten alkaa muuttorumba. Muuton jälkeen vietetään vielä viikon verran kesälomaa. 
 
Pennut siis pääsevät noin viikon iässä muuttamaan heti uuteen kotiin. Tätä on odotettu! Toivoin kyllä tosin, että oltaisi ehditty muuttamaan ennen pentujen tuloa, mutta kaikkea ei voi valita....

tiistai 2. syyskuuta 2014

Siirappia, siirappia

Pahoittelen jo etukäteen, että tämä kirjoitus saattaa aiheuttaa vähän samanlaisen kohtauksen, kuin liika makeansyönti aiheuttaa. :)


Minulla on kolme huippua koiraa. Elämme tällä hetkellä ihanaa ja helppoa koira-aikaa.
Kukaan ei pissi ja kaki sisään, jos yksinolo venyy yli 3 tunnin eli siis pentua emme ihan heti ole ottamassa. ;)
Kukaan ei syö huonekaluja ja asuntoa (kopkop!).
Kukaan ei ole lääkekuurilla eikä vaadi erityishuomiota, esim. pelkkiä lyhyitä hihnalenkkejä tms.
Kukaan ei pöllöile lenkeillä tai vieraiden seurassa.
Kukaan ei nipota ja hypi seinille, jos treenit jää joskus välistä.
Kukaan ei pöllöile laumassa, vaan kaikilla on oma paikkansa ja yhteiselo on liikuttavaa.

 
Kaikilla kolmella on A-lonkat, 0-kyynärät, terveet silmät ja terveet kilpirauhaset. Rambolla on omat onnettomuuksien tuomat rajat, jotka estävät agilityn harrastamisen hyppyjen muodossa, mutta normaalia elämää ne eivät haittaa. Se saa juosta edelleen pitkin metsiä vapaana eikä tarvitse varoa. Ja agilityä voi tehdä mielenvirkistykseksi myös pelkillä putkilla tai metsässä puita kiertämällä. :)
 
Kaikki kolme ovat vähintään Suomen muotovalioita; Romeolla titteleitä on vähän muita enemmän. Kaikki kisaavat tai ovat kisanneet agilityssä vähintään kakkosluokassa.Tokoakin on kokeiltu hyvällä ja vähän huonommalla menestyksellä; Riiakin varmaan vielä ehtii lajin pariin.




Elämme sellaista aikaa, että pelottaa ajatella, kun tulee aika luopua jostakusta. Pelottaa ajatella, että laumaan tulisi pentu ja pennun mukana uudet haasteet. Mitä jos siitä ei saa yhtä hyvää ja helppoa? Mitä jos se ei opi kulkemaan mukana vapaana niin kuin nämä? Mitä jos se onkin sairas? Mitä jos harrastamisesta ei tule mitään? Mitä jos se käytöksellään repii kodin, lauman ja parisuhteen?

 
Niin paljon olen näiltä kolmelta saanut ja niin paljon on vielä toivottavasti saamatta.

 
Joo, ovikellolle haukkuminen saa minut ärsyyntymään. Mutta se on pientä, niiiiin pientä.


 
Riia tulee välillä yöllä luvatta sänkyyn nukkumaan. Mutta ei sitä voi aamullakaan ajaa pois. Se on niiiiin söpö.


Pienet tavat ja "omat jutut" ilahduttavat ja hymyilyttävät; tavaroiden kantaminen, pään painaminen vasten ja etutassuilla sylissä makaaminen, omaan petiin kaivautuminen, takajaloilla tanssiminen, kun takaata rapsuttelee, iloisuuskirputus (auts!) jne jne.

Harrastuksista nipottaminen on loppunut. Enää ei tarvitse treenata joka viikko tokoa, agilityä ja bh-koetta varten, kisata joka viikonloppu jossain lajissa (pahimmillaan kahdessa eri lajissa molempina viikonlopun päivinä) ja tavoitella taivasta. Toki tavoitteita meillä on ja edetä halutaan, mutta en enää ressaa. Olemme saavuttaneet jo niin paljon, että en ikinä edes ajatellut koiraharrastukseni johtavan tähän. Rambo on kuitenkin "vasta" 7,5-vuotias ja ensimmäinen koirani.

Mietin joka päivä, kun luen "vitipäisistä" perroista, että miten minulla on käynyt tällainen tuuri? Vai miksi tätä voi kutsua? Rambon kanssa joo, on toki ollut omat haasteensa, mutta ei missään nimessä voi puhua vitipäisyydestä tai siitä, että olisi pitänyt kääntyä jonkun ongelmakoirakouluttajan puoleen. Ollaan pärjätty hyvin ja vanhemmiten koira on vain parantunut. Kotona se saattaa vahtia sille täysin tuntematomia ihmisiä, mutta missä tahansa muualla kukaan ei edes tiedä, että se on jollain lailla "haastava". Erilaisissa tapahtumissa tai julkisissa kulkuvälineissä kaikki vieraat ovat ystäviä ja se saattaa jopa hypätä syliin namia hakemaan. Riia ja Romeo ovat taas tässä suhteessa koiria, jollaisen soisin jokaiselle perroa ottavalle; niin helppoja ja huippuja. Eräs päivä liikutuin melkein kyyneliin (joo, itken aika helposti...), kun lenkin lopulla ohitettiin koulu, jossa oli välitunti. Lauma lapsia tuli roikkumaan aidalle ja kysyivät, josko koiria voi silittää. Ja tokihan niitä sai. Kaikki kolme moikkailivat lapsia porukan keskellä rentoina ja kaksi häntää ja yksi töpö heiluivat. Kun silittelytuokio loppui välituntikelloon, yksi poika vielä pussasi Ramboa päälaelle; ja joo, oli itkussa pitelemistä, kun se rentona otti suukon vastaan. *sniiiiif*

Kliseisesti, mutta joka sanaa tarkoittaen päätän tämän kiitoksella kasvattajille. Olen saanut kolme aivan ihanaa koiraa, joista olen iloinen joka päivä. Kiitos Pirjo, Kaisi ja Päivi!

 
 
PS. Jos siellä ylhäällä joku kuuntelee tai lukee, en halua tällä kirjoituksella manata meille epäonnea. Kiitos.