Suku

Suku

maanantai 20. elokuuta 2012

Baltian Voittaja 2012

Loman aloitusta lähdettiin juhlistamaan Tallinnaan lauantaina 18.8. Linda Line starttasi Helsingistä klo. 14 ja matkaan saimme mukaan Tainan ja Misty-kelpien. Laivamatka meni hyvin siihen asti, kunnes joku känniääliö astui Riian päälle. Tyttö veti kunnon herneet nenään ja rähähti. Sen jälkeen mä rähähdin. Kaikenlaisia törttöjä, joille ei käytävän leveydet riitä.

Tallinnassa oli upea sää; aurinkoa ja lämpöä. Hotellimme oli ihan sataman vieressä eli päästiin pian hengähtämään. Huone oli ihan jees, mutta samaisen käytävän kuuli olevan täynnä koiria... Pitkä yö oli tiedossa.

Kävimme siinä ensin ruokakaupassa ja pienen tankkauksen jälkeen lähdimme koirien kanssa kävelemään vanhaan kaupunkiin. Valokuvaajia ja taputtelijoita riitti ja esiinnymme varmaan ainakin 10 eri kansalaisuuden edustajan lomakuvissa. Aika rohkeita ihmiset kyllä ovat, kun ihan tuosta vaan kysymättä tulivat koiria taputtelemaan. Onneksi nämä kolme ottivat kaikki silitykset kiitollisina vastaan. Shoppailukierroksen päätimme terassille jäätelön ja siiderin merkeissä.

Näyttelypäivä 19.8 starttasi harmaana. Olin aamukuudesta lähtien kuunnellut koirien haukuntaa ja kahdeksalta nousin viimein ylös... Pääsimme kivasti taksilla näyttelypaikalle ja n. tuntia ennen kehiä se alkoi, vesisade. Löysimme alkuun paikan parin puun alta, joten tavarat säilyivät suhteellisen kuivina, mutta kehässä kaikki muuttui. Kehän laidalle oli pakko ottaa häkki, kun koiria piti vaihtaa niin lennosta ja ilman häkkiä olisivat olleet aivan läpimärkiä.

Riia oli vuorossa ensin ja palkittiin ERIllä, junnusertillä, ROP-juniorin tittelillä ja leivottiin siitä sitten samalla myös Baltian Juniorivoittaja 2012. Nartuissa Riia sijoitettiin vielä kolmanneksi. Romeo jäi viidestä valiouroksesta neljänneksi. Lopuksi huimaan kolmen euron hintaan päätin vielä esittää urpon ja turpon parikilpailussa, vaikka eivät kovin samannäköinen ja tasainen pari olekaan. Parina ne palkittiin kuitenkin vielä ERIllä ja olivat näin ollen ROP-pari. Misty-kelpie oli ainoa ERIn saanut ja näin ollen ROP ja Baltian Voittaja 2012. :o)

Kehien jälkeen raahasimme märät itsemme ja märät tavaramme yhteen katokseen urheilukentän katsomoon. Koitimme kuivata ja pelastaa mitä pelastettavissa oli. Vaihdoimme vähän kuivaa vaatetta ylle ja tankkasimme. Ryhmäkehiä odottelimme reilun pari tuntia; aika meni kyllä yllättävän nopeasti. Onneksi joku fiksu ihminen oli ostanut edellisenä päivänä kaupasta myös siideriä...

Ryhmäkilpailuissa meidän porukalle ei jaettu enää mitään. Riiallakin loppui huumorintaju kaatosateeksi yltyneessä säässä, kun parasta junioria valittiin; ei edes juusto enää maistunut! Ei kyllä olisi minullekaan...

Ryhmien jälkeen pakkasimme kamat kiireen vilkkaa ja aloimme soittaa taksia. Hotellin antamasta numerosta emme saaneet mitään vastausta ja näyttelyn ravintolan avustuksella saimme langan päähän yhden taksifirman, josta taksia oltiin jo lähettämässä, kunnes mainitsin koirat. Sitten alkoi selvittely ja pohdinta, josko kuitenkaan autoa saadaan. Lopputulos oli ettei saanut... Oli kuulemma nyt niin paljon töitä. Kiitos kuulemiin ja matka kävellen kohti satamaa alkoi. Märkänä ja kaikkien tavaroiden kanssa kävelimme hissukseen 45 min näyttelypaikalta satamaan. Onneksi vesisade loppui n. 300 metriä ennen satamaa. Kiitos vaan.

Emme mahtuneet edelliseen laivaan, joka olisi lähtenyt klo. 17, joten jouduimme jäämään odottamaan varaamaamme klo. 19 laivaa. Oltiin varmaan näky, kun kaksi penkkirivä ja yksi kaiteellinen olivat märkää tavaraa täynnä ja koiratkin tuoksuivat varmaan tosi hyvältä. Evästä kaikille ja kuivaa päälle niin nopeasti kului kaksi tuntia satamassakin. Laivaankin päästiin ajoissa. Matka oli toisesta päästä kuitenkin 30 min myöhässä ja takanamme istui kolmilapsinen perhe, jotka varmaan syöttivät lapsiaan väärin tai niihin oli sekoittunut apinaa ja yliaktiivista terrieriä. Jossain vaiheessa väsyneiden näyttelyihmisten pinna katkesi ja lapsille karjaistiin, että nyt sun täytyy oikeasti istua paikallesi siitä. Vanhemmat eivät asiaan puuttuneet ja penska istui paikallaan... Ainakin 15 min. ;o)

Olipa ihana kyllä tulla taas kotiin. Varmaan kaikkien mielestä. Jännityksellä odotan tulevaa Ruotsin reissua, jossa vietetään kolme peräkkäistä päivää näyttelyssä. Mahtaakohan kunto kestää....



Balt JW-12 Aquacrest Hollywood Hills

Mikkelin ryhmänäyttely 11.8.

Mikkelin ryhmänäyttelyyn lähdettiin ajamaan aikaisin aamusta. Matka meni hyvin, kunnes n. 5 km ennen näyttelypaikkaa sanoi navigaattori itsensä irti ja piti luottaa, että näyttelyjärjestäjät ovat laittaneet hyvät kyltitykset. Onneksi olivat ja löydettiin perille. :o)

Perroja oli paikalla 10; 9 narttua ja 1 uros. Riia voitti junnuluokan saaden ERIn ja SAn ja oli lopulta myös paras narttu ja uroksen saadessa EHn myös ROP. Ja toinen SERTi on nyt plakkarissa. :o)

“Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen nuori narttu, jolla oikeanmallinen pää, hyvät korvat, vahva kaula, hyvä ylälinja, tasapainoiset kulmaukset, erinomainen runko, hyvä karvanlaatu. Liikkuu erittäin hyvin, pitkällä askeleella.”






tiistai 7. elokuuta 2012

Uusi elämä

Aah, joskohan ottaisi taas itseään niskasta kiinni ja aloittaisi taas vähän aktiivisemman bloggaamisen. Nyt kun Vuodatus ja pala meidän lauman historiaa on haudattu niin aloitetaan sitten ns. puhtaalta pöydältä. Vanhat tekstit toki jäävät näkyviin vanhaan osoitteeseen, mutta uudet tuulet löytyvät täältä. Saas nähdä miten paljon opettelua vaatii tämä sivusto... Kääks.

Alla kuva Riiasta Mäntsälän näyttelyssä.