Suku

Suku

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Iloa Ilomantsissa!

Kröhmm, aloitin tekstin kirjoittamisen hyvissä ajoin heti näyttelyn jälkeen tammikuussa (!!) ja nyt se vasta tulee tässä. :D Ongelmaksi muodostui kuvian lataaminen tänne; ei onnistunut sitten millään. Tuli sitten siksi lykättyä kirjoittamista parilla kuukaudella, hups.

Lähdimme siis torstaina 15.1 matkaan kohti Pertunmaata ja mökkiä. Kun vaan työpaikan ovi sulkeutua, starttasi auto kolmen ihmisen ja neljän koiran voimin kohti vapautta. Oli ihanaa pitkästä aikaa saunoa, lepäillä ja hengähtää edes lyhyesti. Perjantai päivä oli kokonaisuudessaan aikaa vaan olla. Tehtiin lumitöitä, syötiin ja juotiin hyvin, pelattiin ja vaan maattiin sohvalla.

Koirista olisi voinut napsia jos jonkinlaisia lumikuvia, mutta kun tulos oli tämä:


niin ei kuvia juuri otettu.

Pääosassa reissulla oli kuitenkin lauantain näyttely. Paikalla oli 17 perroa. Päivän aloittivat pojat valioluokassa; Romeo Eirin kanssa ja Rambo minun kanssani. Romeolle ERI SA ja valioluokan voitto ja Rambolle myös ERI SA ja valioluokan toinen sija. Paras uros kehässä Romeo otti voiton ja Rambo jäi neljänneksi, mutta ei haittaa; SA oli jo kova juttu, kun uroksista sen sai vain 4.

Tuomari: Irina Poletaeva

Rambo:
”Vahva, urosmainen. Hyvä pää. Saksipurenta. Erinomainen kaula. Ylälinja voisi olla tasaisempi liikkeessä. Erinomainen rintakehän muoto. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä karvan laatu. ”

Romeo:

”Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Oikea pään muoto. Saksipurenta. Hyvä kaula & ylälinja. Erinomainen rintakehä. Oikeat kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä karva.”

Nartuissa Fanni meni ensin ERIn SAn ja junnuluokan voiton verran. Sitten Riia valioluokassa VAK1 ERI SA. Paras nartu kehään pääsivät vain meidän tytöt, joissa Fanni ykkönen ja Riia kakkonen.
ROP/VSP voiton vei Fanni Romeon ollessa poikien paras.

Hyvä päivä! Näyttelyssä 6 koiraa sai SAn ja meillä oli niistä 4. ;)

Fanni:

"Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Oikeat mittasuhteet. Oikea pää & ilme. Saksipurenta. Erinomainen kaula & ylälinja. Rintakehä hyvin kehittynyt ikäisekseen. Oikeat kulmaukset & sivuliikkeet. Hieman ahdas takaliike. Erinomainen karva."

Riia:

”Oikea koko & mittasuhteet. Erittäin narttumainen. Hyvä pää. Saksipurenta. Hyvä kaula & ylälinja. Riittävä eturinta. Riittävät etukulmaukset. Hyvät takakulmaukset. Hyvät sivuliikkeet. Hyvä karva.”

Kaikilla suhtautuminen tuomariin: rodunomainen lähestyttäessä.

NÄYTTELYN TULOKSET

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti