Suku

Suku

maanantai 18. marraskuuta 2013

Karhunpoika sairastaa

Mutta ei mitään vakavaa. Ainakaan näillä näkymin. Rambolla siis on kasvanut jonkun aikaa kuonon päällä finnin näköinen patti. Oli pitkään rauhallinen ja samankokoinen, kunnes alkoi yhtäkkiä kasvaa ja tulla punaiseksi. Siispä varattiin moiselle poistoaika. Samalla keikalla poistettiin lavan kohdalla, iho alla tuntuva "herne". Tämä ei koiraa vaivannut, mutta kun kerran nukuttamaan lähdettiin. Ja edelleen, kun kerran nukuttamaan lähdettiin, kuvattiin samalla välillä ontumista aiheuttava ranne.

Ranteesta löytyi pikkuluusta "särö". Lääkäri epäili luuhun tulleen hiusmurtuma laiturin väliin jäämisestä. Murtuman jäljiltä luuhun jäänyt pieni särö aiheuttaa runsaan, vapaan, kovan liikunnan jälkeen ontumista ylösnoustessa ja kipua rannetta taivuteltaessa. Lääkkeenä tarvittaessa kipulääke, muutapa tuolle ei tehdä. Agilityä emme kuitenkaan edes harkitse jatkavamme. Pitkään aikaan sitä ei olla Rambon kanssa maxiesteillä tehtykään, mutta nyt jää kokonaan. Matalilla hypyillä ehkä silloin tällöin omaa kivaa. :)

 
Uninen poika juuri kotiin tulleena

Välillä on pikkuveljen vuoro valvoa

Lepooooo

Lavan vekki

Kuonon vekki nyt
 
Tuli kyllä molemmista pateista kauheat vekit... Kuin olisi tappelussa ollut. Ja koko ajan täytyy pitää kauluria ja paitaa; kiinnostaisi kovasti raapia lapaa ja hinkata nenää tassulla tai vaikka vasten ovenkarmia. Pari viikkoa pitäisi tikkejä pitää ja sitten tikkienpoistoon. Pateista saadaan varmaan samoihin aikoihin patologin lausunto.
 
Ei ole muuten helppo yrittää nukkua, kun yksi kolisee kaulurinsa kanssa päin seiniä ja huonekaluja yöllä... Aina kun voi vahtia, ollaan annettu olla ilman "rajoittimia". Ne tekevät raukasta niin liikuntakyvyttömän; suorastaan halvaantuu silmissä. :D